29.11.2017

Yksi suloisimmista kuvista :)

Tainio kävi tänään ja tutki Taavin. Ei tullut otettua kuvia, joten katselin vanhoja kuvia ja tuli tämä vastaan. Taavi oli juuri syntynyt ja käynyt ensimmäisiä kertoja ylhäällä.
Kihara harja ja kihara häntä...
Aivan ihana pakkaus!

Tutkimuksissa kintereet olivat hieman lämpimät ja lihaksissa parissa paikassa lihasjäykkyyttä. Taavi ei niihin oikein reagoinut. Oikea poski on vähän paksumpi siitä kohtaa missä on poskihampaat.  Taavi ei yhtään tykännyt kun sitä poskea paineltiin. Oli selvästi epämukavaa. Tainio päätti, että aloitetaan siitä. 

Taavi rauhoitettiin ja suuhun katsottiin: ei näkynyt mitään sellaista, mikä olisi selittänyt miksi poski on turvoksissa. Hampaat raspattiin siinä samalla.  

Taavi sai kymmenen päivän tulehduskipulääkekuurin. 2 kk päästää, jos suu oireilee vielä, niin otetaan rtg kuvat poskesta.

Ja... hackamoret on eilen testattu Mintun tunnilla. Taavi oli aivan perus ok ratsastaa. Liikkui myös hyvin ja mielellään jo viidettä päivää peräkkäin, vaikka kenttä oli aivan kova. 

Hackamoreilla oli just sellaista mennä mitä muistinkin! :D 20 ...vuotta sitten menin Malwalla päivittäin hackamoreilla. Nyt tulee varmasti taas mentyä. 

26.11.2017

Viikonloppumme :)



Alla video perjantailta, kun seurustelin Taavin kanssa tarhassa. On se ihana.

Kävin Taavilla lauantaina maastossa pitkällä kävelylenkillä ja oli aivan kuin olisin ollut kotikotona Kokkolassa, sillä tällä kertaa meidät vietiin ihan uudelle polulle. Oli paljon eri kokoisia kiviä ja Taavi sai tarkkaan katsoa mihin kinttunsa laittaa, sekä muutenkin nostella niitä kunnolla. Polulla pääsi myös vähän kiipeilemäänkin. Oli hauskaa! :D

Tänään ratsastin kentällä ravia suurta ympyrää,  vaikka pohja on huono. Taavia pitää nyt liikuttaa, jotta näkee tutkimuksissa onko se jostain kipeä.  Eläinlääkäri tulee keskiviikkona. Rtg kuvia ei voikaan ottaa, mutta tutkitaan Taavi kuitenkin muuten.

Hackamoret...? Lapsena tuli ratsastettua niillä niin paljon, että en haluaisi niillä enää mennä. Kokeilen niitä kuitenkin huomenna.

Alla minä ja meidän perheen Malwa inkkareina. Malwalla oli hackamoret. Olen kuvassa ehkä noin 13 -vuotias. Oli naamiaiset ja Isojärven tallilla erilaisia tehtäväratoja. Siskoni Hertta oli mukana kaksintaisteluesteratsastuksessa. Muistan kun Malwa innostui siitä niin täysin, että meni radan jälkeen monta kierrosta laukkaa pysähtymättä! :D 

18.11.2017

Oi että!

...pitkästä aikaa niin kiva talliaamu!!!
Kävimme Mintun kanssa maastossa. Ratsastimme vähän erilaisen lenkin, mikä meni joen rantaa pitkin. Oli todella kaunista!
Tallilla harjoiteltiin traileriin menoa Annan kanssa. Ivar näytti mallia ja oli trailerissa kaverina. :)

Anna otti Taavin. Itse olin pikkuoven luona porkkanoiden kanssa... Taavi meni KOLME kertaa!!!
Tarhassa leikin vähän piilosilla oloa Taavin kanssa. Oli kyllä niin kiva Aamu!!!



Mukavaa viikonloppua!!!


15.11.2017

Tutkimustyö jatkuu...

Ensin kivat jutut... Taavi on nyt pepun päältä hieman kulmikkaampi verrattuna kesään. Kasvaa vielä?!
 
Alla: tallitonttuilin lauantaiaamun ja tunnissa olin valmiina juhliin. Vaasan kuurojen yhdistys täytti 120 vuotta. Tuli ihan ne ajat mieleen, kun asuin vielä Kokkolassa ja meillä oli kaksi hevosta. Maneesiin pääsi perjantaina vasta ilta kahdeksalta. Ratsastin kaksi hevosta ja siinä puoli yhdeltätoista olin kotona. Kävin nopeasti suihkussa ja söin, sekä laittauduin. Tunnissa tallilta liityin ystävieni seuraan ja lähdin viettämään iltaa... :D

No joka tapauksessa silloin lauantaiaamuna päätin Mintun neuvosta jatkaa tutkimustöitä Taavin suhteen, jotta eläinlääkärillä olisi enemmän tietoa, kun tulee parin viikon päästä tallillemme.

Juoksutin Taavin... Sivuohjien kanssa kieli oli koko ajan ulkona, sekä vuorotellen yli ja ali kuolaimen. Pysäytin aina välillä ja katsoin mitä se hevonen oikein tekee... Otin sivuohjat pois ja kieli oli heti sisällä. Taavin yleisilme kokonaisuudessaan oli erilainen. Siitä on todella pitkä aika, kun olen viimeksi juoksuttanut liinassa, niin tämä pisti silmään. Taavi venytti myös ylähuultaan eteenpäin, mitä se ei ole koskaan ennen tehnyt.

Tuli voimakas tunne, että jokin on kyllä pahasti pielessä.

Ratsastin eilen kentällä. En sitonut kieltä. Kävelin alkuun todella pitkään pitkin ohjin. Tarkoitus oli testata, että vertyykö Taavi pitkän alkukävelyn ansiosta ja sitten kieli pysyisi sisällä, kun liikkuminen olisi kävelyn - vertymisen myötä helpottunut.

Tämä ei oikein toiminut... Kieli oli ulkona aina välillä ihan alusta loppuun asti. Joka kerta kun otin ohjat, ihan kuinka varovaisesti tahansa, niin kieli oli heti ulkona. Tulin ratsastuksen aikana kolme kertaa selästä alas ja katsoin Taavin suuhun. Välillä kieli oli kuolaimen yli ja välillä ali samalla kun oli ulkona. Taavi sai sen itse aivan helposti laitettua takaisin oikealle paikalleen kuolaimen alle.

Ravasin myös pitkin ohjin. Hevonen oli koko ajan menossa alaspäin - kaula alhaalla ja pää alhaalla, eikä ollut mitenkään hirveän halukas liikkumaan. Kenttä tosin ei ollut mitenkään hyvässä kunnossa... Taavi on aina ollut vähän nihkeä liikkumaan, jos kenttä on vähänkään kova.

Pyysin Minttua katsomaan Taavin suuhun, sillä kieli tulee aina oikealle puolelle - kokonaan ulos ja Taavi vielä kääntää sitä ylöspäin. Suoraan sanottuna se on niin hirveän näköistä, etten ole viitsinyt kuvaa ottaa.

Minttu huomasi että oikea puoli on vähän paksumpi/kovempi.. Ehkä siinä suussa on jotain? Tai sitten takapovet/kintereet vaivaavat Taavia... Lisäksi on tuo mahdollinen kasvuvaihe menossa juuri nyt, mikä voi vaikeuttaa liikkumista. Voi olla aika monta asiaa nyt tässä päällekkäin, mutta teen parhaani löytääkseni sen syyn mikä vaivaa Taavia.

Kahden viikon päästä on tarkempien tutkimusten aika... rtg. kuvat on mahdollista ottaa paikan päällä, jos jalkojen taivutuksissa ilmenee jotain. Voi mikä helpotus! Ei tarvitse viedä Taavia klinikalle tätä varten. Taavi saa siihen asti olla haassa Iivarin kanssa... Tuntuu ettei oikein voi tehdä paljon mitään muuta. Maakin on taas jäätynyt ihan kovaksi.

Päivä kerrallaan... Tätä tämä hevosten kanssa joskus on.

6.11.2017

Vaihtoehtojen kokeilua...

...jotta löytäisin ratkaisun.

Taavi on vajaan viikon verran roikottanut kieltä ulkona lähes koko ratsastuksen ajan... Ehdin jo ajatella, että roikottakoon, ei haittaa.

Aloin kuitenkin miettiä muita vaihtoehtoja. Vaihdoin kuolaimia vielä pehmeämpiin sellaiseen muotoiltuun suoraan kumikuolaimeen...  Tämä ei auttanut.

Tänään Taavi oli kentällä aivan rauhallisen kiltti. Ja kieli oli ulkona... löysäsin turparemmiä, jos kielen roikottaminen johtuisi siitä, että Taavi purisi poskiinsa suun sisällä. Hetkeksi tämä auttoikin, mutta sitten Taavi kiepautti kielen kuolaimen yli.

Jokainen, joka miettii mitä kielen alla on, niin ei mitään. Vain ohutta herkkää ihoa ja luuta. Ei voi ratsastaa, jos kieli on kuolaimen päällä. Lopetin ratsastuksen ja vein hevosen talliin.

Päätin kokeilla kielen sitomista. Tämä meni paljon paremmin. Tein pikkulenkin ja Taavin suu oli aivan rauhassa ja kieli pysyi kuolaimen alla.

Jatkan kyllä silti kokeiluja... Laitan satulan alle geeliromaanin ja pyydän eläinlääkäriä katsomaan uudestaan Taavin suuhun.

Täytyy löytää syy, miksi Taavi tekee näin.