31.5.2016

Kavioiden vuolu...

...sujui hyvin.  Taavi söi heinää ja Titti vuoli.  Taavi on siis nyt ollut jonkin aikaa ilman kenkiä.  Ne otettiin pois kun Taavi meni tänne muutettua kaverin kanssa tarhaan,  niin ajattelin vaan ihan varmuuden vuoksi, ettei Taavi potkisi toista.
Tallilla tapasin Mintun ja hänellä olikin aikaa pitää tuntia meille,  joten varusteet Taaville päälle ja ratsastamaan. On tämä kätevää kun kengittäjä ja valmentaja on samalla tallilla..

Olin kaikkea muuta ku ratsastajan näköinen työvaatteissani + kumpparit, mutta ei se menoa haitannut!
Oli todella kuuma päivä olla hiekkakentällä.... Taavi oli silti vapaapäivistä pirteä ja pelkäsi jotain metsän puoleisella sivulla.  Ehkä siellä oli eläimiä tms. Mitään ei kuitenkaan näkynyt.

Oli vaikeaa saada Taavi keskittymään työntekoon. Lopuksi korvat alkoivat kääntyä minuun päin.... Siinä kyllä vähän kesti, mutta hyvä näin. Taluttelin pitkään ratsastuksen jälkeen ja juoksin myös Taavin kanssa puomien yli.

Torstaina taas ratsastamaan... On tämä kyllä aika ihmeellistä.  Ratsastan mun varsalla? !??

29.5.2016

Yksin käyntiä...


Minttu juoksutti Taavin liinassa... Ja sit sama uusiksi mun ollessa selässä.  Eli viime torstaina oli toinen kerta, kun mentiin laukkaa liinassa. Lopuksi ratsastin käyntiä Ilman kiinnipitoa/liinaa.  Taavilla on ajettu aikaisemmin, niin ymmärsi hyvin kääntävät ohjasotteet selästä käsin.  Taavi oli todella kiltti!
Olen tilannut micklem -merkkiset suitset... Ovat sellaiset ns. hevosystävälliset. Niiden pitäisi tulla ensi viikolla. Kiva päästä kokeilemaan uusia suitsia Taaville :)


8.5.2016

Äiti LAUKKAA!

Joo!  Liinassa molempiin suuntiin :D

..ja ilman pukkeja!!!

Ekalla kerralla kun tuli laukka-askelia, niin Taavi enemmänkin vaan hämmästyi... Meni jotenkin takajalat hassusti ja Taavin selkä tuntui pyöreältä, minkä jälkeen vauhti kiihtyi puolen kierroksen verran.  Siitä sain helposti takaisin raviin. Ei muuta.

Seuraavat nostot menivät todella nätisti! Yllätyin ihan... Ja laukkaaminen Taavilla tuntui hyvältä,  tasaiselta ja helpolta.

Minttu näytti tietyt kohdat ympyrällä, joissa on hyvä pyytää puolipidätteen jälkeen oikein reippaasta ravista laukkaan. Mun LAUKKA -sanomisen ja laukka-apujen lisäksi Minttu auttoi keskeltä samalla tavalla kuin normaalisti juoksuttaessa liinassa.

Pääsin Taavin ratsastuksen jälkeen tutustumaan tallin maastoihin Mintun ja Rinnan kanssa. Yllättävän hyvät maastot, tätäkään en osannut odottaa kun muutimme tänne. Taavi on onnekas kun pääsi tänne. Ratsastin Mintun omalla Artulla.  Todella ihana hevonen. Uskomattoman kiltti, pehmeä ja niin rauhallinen. Täysin nimensä veroinen! Aarre Arvokkain.

Nyt on 3 päivää juhlittu.  Taavin synttärit (pe), Nuutin synttärit (la) ja äitienpäivä tänään. Paljon herkkuja!!!
Pyörällä tallille :)
Karkit satulahuoneeseen
Taavin synttäriomenat! 




4.5.2016

Taavin tarha...

Tänään tutkin tarhaa talutellen Taavia siinä samalla... Vau!  On vielä isompi kuin mitä luulin.  Portilta ei näe kunnolla perälle asti. Vaihtelevaa maastoa... ja muutenkin todella mukava! Näette itse alla olevista videopätkistä :)


3.5.2016

Heti töihin...

Ajattelin, että tulee tauko ratsastuksiin nyt tähän väliin tämän muuton takia.  Minttu oli aivan eri mieltä, joten tuli ratsastettua tänään uudessa paikassa ja vielä ulkona kentällä :) oho...

Alla pikku pätkät Taavin ja mintun liinatyöskentelystä.  Taavi oli eilisestä vähän väsynyt (hyvähyvä!). Minttu rakensi "turvakehän" tonne valtavan suurelle kentälle, sillä hevoset tuntevat olonsa turvallisemmaksi näin.



2.5.2016

Uusi koti.

Stall Trojkan.

Aamulla Pikku-Taavi ja Iso-Taavi menivät tarhaan.  Päivä on sujunut hyvin. Kävin iltapäivällä katsomassa ja siellä molemmat "laidunsivat" sulassa sovussa.

Illalla töiden jälkeen kävin Taavin kanssa tutustumassa kenttään, sillä huomenna tehdään Mintun kanssa töitä.

Taluttelin ja pyörittelin Taavia reilun puolen tunnin verran.  Vasta sitten Taavi oli rento ja päästin irti hetkeksi.  Meni lujaa...!!! Ja tuli silti tuttuun tapaansa heti kiinni otettavaksi kun pyysin.

Nähtiin jäniksiä ja yks peura. Oli kieltämättä aika jännä päivä! Taisi olla Taavinkin mielestä, sillä ensimmäistä kertaa näin Taavin haukottelevan kun harjasin iltaulkoilun jälkeen...