23.1.2019

Illan ratsastus...

Ei ois voinut ihanampaa olla. Pakkasta ei ollut niin paljon ja Minttu oli tasoittanut traktorilla puolet kentästä, sekä tehnyt ympäri valtavan suurta kenttää sellaisen tasaisen "tien".

Ratsastin tunnin verran. Käveltiin joka välissä paljon. Taavi oli aivan ihana. Olen niin onnellinen tästä hevosesta, sillä hoitaessa ja selkään mennessä en muista mitään, että mitä on päivän aikana tapahtunut.
Täydellinen aivojen nollaus ja läsnäoloystävä.
Taavin jalka on täysin ohut, ei mitään turvotusta tai aristusta. Jätin nyt ilman yösidettä. Uskon sen olevan aivan ok.

21.1.2019

Pakkasta...

...ja hokinpolkema. Suoraan "päkiäpalloon". Side on öisin ja päivät saa olla ilman, jotta karsinan liat eivät menisi haavaan. Varmaan juossut tarhassa tänään ja polkaissut.

Ennen ratsastusta yritin tutkia haavaa Ja katsoin ensin, että on vain pintahaava, mutta kun ratsastuksen jälkeen leikkasin karvat varmuuden vuoksi kunnolla ympäriltä pois, niin olikin syvempi kuin mitä luulin. Taavi ei kuitenkaan ratsastuksessa ontunut tai aristanut, mikä on hyvä merkki.
Toivottavasti tämä haava lähtee hyvin paranemaan. Jotain hyötyä nyt näistä pakkasista, Taavin on puhtaampaa olla tarhassa ilman sidettä.

Alla Nooan piirros :)

19.1.2019

Aurinkoinen Pakkaspäivä! :)

Käväisin aamupäivällä viemässä hevosille lämmintä vettä. Kyllä oli Kylmä!!! Jotain -18 astetta pakkasta.  Annoin myös pikkasen ylimääräistä heinää, jotta tarkenevat.

17.1.2019

Töitä kuusivuotiaan...

...kanssa on erilaista tehdä. Taavi tuntuu tosi kivalta, kun alkaa olla ns. Aikuinen.

Taavi on nykyään hieman lyhyempi ja joinakin päivinä jaksaa kantaa itsensä hyvin. Riippuu paljon myös ratsastajan vireystilasta, että kuinka paljon vaadin hevosta tekemään Töitä, vai humputellaanko me vaan...! :D

30% Töitä, 50% humputtelua ja 20% lepoa. Noin. Ihan tyytyväiseltä Taavi vaikuttaa. Ja mitä tärkeintä, Taavi tuntuu koko ajan entistä paremmalta. Pystyn jo hieman lyhentämään laukkaa sen sijaan, että höösätään koko ajan eteenpäin.
NYT tallitöihin... niin pääsee kotiinkin.

1.1.2019

No nyt sitä tuli!!!

Lunta siis...

Kaikki nämä päivät, mitkä Taavi on ollut vapaalla joulukuun puolivälistä asti, niin olen lähes epätoivoisesti lumen toivossa sääennusteita tutkaillut... Mutta heti, kun luovutin ja ajattelin ettei sitä lunta tule... Lunta tulikin taivaan täydeltä!

Kuvassa tän aamun sininen hetki...
Oli niin täydellisen ihana tapa aloittaa vuosi 2019 ja Taavi on nyt vuoden vaihtumisen myötä kuusivuotias.  Yhteinen matkamme on kestänyt siis noin seitsemän vuotta alkaen siitä, kun aloimme Jeren äidin Hannelen kanssa suunnittelemaan varsaa hänen hevoselleen.

Alla Taavi oli vielä postipaketissa... :)
Taavissa on kyllä niin häkellyttävän paljon samaa mitä Jatsinassa oli. Sitä todellakin on ilo ratsastaa.