27.1.2017

Selän kautta ympäri...


Taavi ei ole pitkään aikaan "esiintynyt".... Tänään sitten senkin edestä.

Päätin iltapäivällä mennä kentällä käymään. Ajattelin, että Taavi saisi maasta käsin työskentelyyn vaihtelua, kun eilen oltiin laitumella...

Aluksi kaikki menikin hyvin... Taavi oli todella fiksu ja rento. Uskalsin sitten pyytää jäisestä pohjasta huolimatta vähän ravia. Meni todella hienosti, kunnes Taavi alkoi yhtäkkiä esiintyä navettarakennuksille päin. Olin aivan ihmeissäni, sillä Taavi ei ole pitkään aikaan välittänyt työmiehistä ja koneista...

Taavi meni upeaa ravia häntä pystyssä pari kierrosta... Siinä samalla Taavi kaatui ja liukui selän kautta täysin ympäri.. Toinen kaatuminen tälle talvelle.  Ei kovin paljon juuri nyt naurata tai tee mieli mennä Taavin selkään.

Kenttä liikutuspaikkana saa kyllä odottaa niin kauan, että että hiekkaa tulee jään sulamisen myötä vastaan.

Taavi oli myös todella hankala saada takaisin tallialueelle.  Hyppi paljon. Yritin parhaani mukaan olla hyvin tiukka ja päättäväinen, sekä palkita heti kun meni vähänkään hyvin.

Loppujen lopuksi puolet kotimatkasta sujui sitten ok. Syykin "esiintymiskohtaukselle" selvisi... Talliin oli tullut sillä aikaa uusi hevonen, jolle Taavi sitten oli huudellut 200-300 metrin päästä...

Teemme töitä laitumella nyt viikonloppuna. Ei sitä hevosta kannata jättää seisomaan nyt heti kaatumisen jälkeen... näen myös huomenna ja ylihuomenna kuinka Taavi liikkuu. Ja sitten ehkä jätän Taavin helmikuun ajaksi lomalle. Mietin vielä.

Onneksi päällisin puolin ei Taaville näyttänyt käyneen mitenkään. Harjasin vesikopissa ja Taavi oli aivan rauhallinen hoitaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti