5.8.2019

Verikokeiden tulokset...

..tulivat viime perjantaina.
Noista tuloksista ei löydy syytä Taavin laihtumiselle. Toisin sanoen vakavaa sairautta ei näistä onneksi löydy! :)  Noista punaisista palkeista näkyy, että jokin on alle tai yli viitearvon. Voi johtua laihtumisesta, saa liian vähän proteiinia.

Mahdollisesti Taavilla voi olla mahahaava tai hiekkaa vatsassa. Lähdemme viemään Taavia Kaustisen klinikalle Seinäjoen sijasta ensi viikon keskiviikkona, missä maha hiekka rtg.kuvataan ja maha tähystetään. Sinne on puolet lyhyempi matka ja muutenkin parempi kellonaika tehdä tämä tutkimus, sillä Taavin on oltava 16 tuntia syömättä ja kuusi tuntia juomatta.

Taavin elämässä on ollut muutamia muutoksia, mitkä ovat saattaneet vaikuttaa mahdolliseen mahahaavan syntyyn tai hiekansyöntiin. Kaveriheppa lähti kesän alussa ja Taavi jäi tarhaamaan yksin. Laidun syöty kesän aikana aivan tyhjäksi, enkä itse heti ymmärtänyt lisätä heinän määrää. Tekemäni Kokkolan reissu oli myös varmasti Taaville todella stressaava. Sekä kova kuumuus tässä pari viikkoa taaksepäin.

Taavin vatsa ei muutenkaan ole ollut pitkään aikaan kunnossa. Löysämahaisuutta ja pahanhajuista kakkaa on ollut ihan talvesta asti. Jotenkin ajattelin silloin sen johtuvan lumensyönnistä ja jäisestä heinästä. Jotenkin totuin(lue: nenäni tottui) tilanteeseen ja tämä jatkui kesään asti. Laitumelle päästyä löysämahaisuus paheni entisestään ns. kunnon lehmänläjiksi ja taas laitoin kaiken tuoreen vahvan vihreän heinän piikkiin. Odottelin taas tilanteen tasaantumista ja sokaistuin itse sille kuinka paljon Taavi laihtui, kunnes se oli jo selvästi laiha. Annan järkyttyneisyys Taavin kunnosta sai silmäni kunnolla avautumaan.

Nyt Taavi saa koko ajan heinää. Syötän lisäksi psylliumpuuroa racing peacemakerin kanssa ja Tehobaktia. Taavi saa myös mahahaavalääkettä. Lisäsin ruokintaan vielä kauraa ja proteiinilisää, jotta saa tarpeeksi ravintoa. Tehdään ns. korjaava liike ja yritetään samalla saada selville se varsinainen syy Taavin nopealle laihtumiselle. 

Taavi saa olla levossa. Taluttelen vähän päivittäin ja olen uudessa paikassa käynyt vain kerran selästä käsin pellolla kävelemässä. Tänään juoksin Taavin kanssa kentällä ihan niinkuin silloin kun se oli varsa. Tuli ihan dejavu -fiilis! On se kyllä niin ihana.

Nyt kolmena päivänä Taavin kakka on ollut vähän parempaa. Joissakin kasoissa näkyy jonkinlaista rakennetta. En muista milloin viimeksi olisi näkynyt. Lisäksi katsoimme tänään Annan kanssa, että ehkä Taavi on jopa vähän pyöristynyt? Hevosilla nämä muutokset lihaskunnon suhteen parempaan tapahtuvat niin järkyttävän hitaasti. 

Sitä tekee valtavasti töitä, että saa hevoselle edes vähän lihaksia, mutta se voi menettää ne todella nopeasti. Sama pätee ihmisiinkin.

Pitäkää peukkuja, että Taavi tulee taas kuntoon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti