1.3.2019

D -vitamiinia kentältä ja

tarhaseurustelua... Kävin kävelemässä, sillä oli niin kaunis aamu. Olin päättänyt antaa vapaata, mutta en vaan voinut olla menemättä!

Eilen oli satanut märän jään päälle lunta, mikä oli jäätynyt sellaiseksi "kittanaksi" pinnaksi. Ei ollut edes niin kauhean liukasta. Muuten mennään ratsastuksien suhteen ihan päivä kerrallaan ja otetaan Hannelen neuvosta levollisesti vain.
 
Hieroja kävi eilen ja oli sitä mieltä, ettei Taavi ole kipeä. Lihaskireyttä löysi lannerangan molemmin puolin. Oikealla puolella oli enemmän.  Lisäksi kaulan vasen puoli, sekä lapa olivat jumissa. Taavilla kyllä hieronnan aikana karsinassa kierrokset korvien välissä enemmänkin nousi, kuin että olisi siitä rentoutunut. 

Tämän lopputalven aikana Taavi on hajottanut ainakin viisi saavia, joten on käsijuotolla. Kokeilen laittaa ison saavin uudestaan sitten kun sää pysyy koko ajan plussan puolella.
Alla video ja kuvat kun seurustelin Taavin kanssa. On se kyllä niin söpö ja IHANA.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti